HEIDI KRISTIINA
blogi

Olipa kerran me-perhekuvaus Mikkelissä

 

kuvaukset miljöössä vaatisi sääprofeetan taitoja

Eletään elokuun ensimmäistä viikkoa, koulut on juuri alkaneet. Istun päätoimeni hämärässä toimistossa (juu tykkään työskennellellä hämärässä). Vilkuilen puhelimesta loppuviikon sääennustuksia ja huomaan, että sään herrat ei nyt ole kovin suosiollisia. Olin sopinut perhekuvauksen sunnuntaille ja sille päivälle on luvattu vesisadetta. Olin viestitellyt alkuviikosta perheen äidin kanssa kuvauksesta ja muistin, että heille sopisi muutkin illat. Vilkaisin ulos ikkunasta, ei kyllä hyvältä näytä nytkään sää. Vilkaisin puhelimesta Supersään ja se kertoi, että 19.00 pitäisi alkaa auringon paistamaan. Päätin luottaa tähän ja laitoin perheen äidille viestiä, vaihdetaanko kuvauspäivää täksi illaksi. Tämä sopi ja sovimme kuvauksen siihen hetkeen, kun auringonpaistetta oli luvattu. Töistä pois lähtiessä vilkaisin taivaalle, siellä pilkottaa sinistä pilvien raossa. Nyt jo hieman hymyilytti.

Kävin töiden jälkeen hetken kotona huilaamassa, nautiskelin makaroonilaatikon parempiin suihin ja olin sillä hetkellä kiitollinen extraisosta satsista makaroonilaatikkoa, jonka olimme alkuviikosta valmistaneet. Kaivoin kamerareppuni esiin pakkasin viltit, kamerat ja linssit matkaan. Varmistin, että molemmissa Fujifilmeissä on vähintään kaksi muistikorttia mukana, tarkistin että olin pakannut kaikki ladatut akut mukaan. Viime metreillä vaihdoin vielä farkut leggareihin ja tennarit kunnon lenkkareihin. Aavistelin, että tänään on liikunnallinen kuvaus tulossa. Oikeassa olin :). Kun saavuin kuvauspaikalle, ilta-aurinko paistoi jo tosi kauniisti sävyttäen kukkia ja heiniä kullan sävyiseksi. Jotenkin näky sai lämpimän aallon kulkemaan sisällä, hymyilytti. Kiertelin hetken tuttua paikkaa, otin muutaman testikuvan ja sitten tulikin jo perhe. Pojat löysivät heti puukepit, joista tuli miekat ja annoin heidän purkaa ensimmäistä energiapiikkiään miekkaillen ja kuvasin muutaman kuvan heidän touhuistaan. Kolmosluokkalaisella oli mielikuva, että hän on tulossa koulukuviin, joista hän ei pidä. Lupasin, että nämä eivät ole koulukuvaukset, nämä on jotain paljon mukavempaa.

 

Siirryttiin viltille kuvaamaan muutama perhekuva ja pian poikia alkoikin jo homma tylsistyttämään, piti saada toimintaa kehiin. Siirryttiin ensin kukkia keräämään ja sitten metsään käpyjä keräämään. Valmistui siellä muutama komea lippukin oksista ja isoista lehdistä. Välillä piirrettiin hiekatielle aarrekartan merkkejä, niin että pölyvana vain leijui perässä. Melkoista menoa mietin, mutta tiesin millaista kuvaus on poikien kanssa, se on vauhdikasta.

 

hyötyliikuntaa

 

Kun suurimmat energiat oli purettu metsässä, siirryttiin takaisin aukiolle, saatiinhan me muutamat halit ja pusutkin kameralle, vaikka alkuun näyttikin ettei tämä onnistuisi. Loppuun vielä otettiin perhefiilistelyä yhdessä. Lopussa huomattiin, että aikaa oli vierähtänyt jo tunti. Kuvaajalla oli kuuma ja pienimmät kuvattavat oli jo aika väsyksissä. Nukkumaanmenoaika kolkutteli. Tässä kohtaa oli hyvä hetki todeta, että lopetellaan kuvaus. Vilkutettiin heipat ja sitten kotiin. Pyyhkäisin hiet otselta ja pakkasin kamat autoon. Hymy oli väkisinkin suunpielessä tällaisen kuvauksen jälkimainingeissa. Vaikka olen introvertti ja viihdyn yksinäisyydessäkin, selkeästi voimaudun näistä hetkistä.

Kotona laitoin kuvat siirtymään ulkoiselle levylle. Avasin Capture One-ojelman, jossa työstän valtaosan kuvistani ja odottelin kuvien latautumista ohjelmaan. Hämärässä huoneessa vain tietokoneen näyttö valaisi kasvoni. Koneen toisella puolella istui oma muruni omia kuviaan editoimassa. Hän naurahti, että näytän tyytyväiseltä. Näkikö sen niin selvästi muka? Oikeassa hän oli, olin tyytyväinen. Oltiin saatu upea paketti kasaan aitoja tunnepitoisia kuvia. Kaikesta ilosta huolimatta väsy painoi kovasti jo ja päätyö kutsui taas seuraavana aamuna, kello tikitti yhtätoista. Oli aika laittaa koneet kiinni ja jatkaa hommaa seuraavana iltana.

 

Tällainen on Olipa kerran me-perhekuvaus. Olin käsikirjoittanut monta kuvausideaa, tsekannut kuvauspaikat, mutta me mentiin kyllä ihan perheen flown eli lasten mukana. Ilta-aurinko antoi kauniin säväyksen kuviin, mutta suurin taika oli nämä ihmiset. Nämä ihanat ihmiset.

Linkkikuva videoon. Perhe halaamassa.
Heidi Kristiina logo
Valokuvaaja | Mikkeli | Etelä-Savo | Suomi
142994315