HEIDI KRISTIINA
blogi

Lapin roadtrip, 1. osa

Hämäryys läimäisee vasten kasvoja, se on lokakuu! Hetki sitten ihastelimme yötöntä yötä ja läpsimme kilpaa hyttysiä iholta ja nyt, nyt on pimeää. Näinä hetkinä tuntuu hyvältä tehdä pieniä arkisia pakomatkoja lomareissuihin, voi unohtaa hetkeksi pimeyden ja paeta nuotiotulien räiskeeseen. Raivasin arkisen vaateläjän makuuhuoneen nurkan nojatuolista, kaivoin läppärin syliin sekä annoin ajatuksen juosta ja samalla sormet juoksivat pitkin näppäimistöä kertoen muistoa matkasta Lappiin.

 

Muistin märän villan tuoksun Kitkajoen laavulla, muistin miltä tuntui tippua riippumatosta tantereeseen Inarissa. Muistin porot, etenkin Valkoturvan, Aken, Maken ja Peran Kiilopäällä. Muistin Luosto-tunturin tuulen elokuisessa yössä ja kivet vaelluskengän alla, muistin sen ihanan vapauden tunteen, kun tie vei ja me mentiin mukana. Tämä on Lapin Roadtrip, osa 1.

On elokuun viimeinen viikko, se on mun kesäloman viimeinen pätkä. Sanomattakin oli selvää että reissuun lähdetään ja reissu tulisi olemaan roadtrip. Viime kesänä tekemäni roadtrip läntiseen Suomeen sai mut ihastumaan roadtrippailuun (mikä sana :D).

 

Reissun kohde oli vähän arvoitus pitkän aikaa, koska Suomessa on niin mahtavia paikkoja ja mielettömästi nähtävä. Sitten kuultiin, että Oulangan kansallispuistossa järjestetään Villi-festivaali meidän loman aikana, mikä sinetöi lomakohteen eli Lappiin mennään ja ensimmäiseksi Villi-festivaaleille.

 

sopu sijaa antaa, ensimmäinen yö autossa nukkuen

Oli perjantai ja kello lähestyi viittä. Suljin tietokoneen ja leimasin itseni ulos töistä. Ajoin auton Mikkelin keskustaan ja kävin hakemassa murun töistä. Pakkasimme auton jo edellisenä iltana, että päästään lähtemään heti liikkeelle. Emme olleet oikein varmoja, miten pitkälle jaksamme ajaa työpäivän päätteeksi, mutta sovittiin, että viimeistään kymmeneltä lopetetaan ajaminen. Nälkä alkoi kurnimaan aika pian lähdettyämme, joten pidimme ruokatauon jo Varkauden ABC-asemalla. Pikaisen ruokailun jälkeen jatkoimme matkaa kohti pohjoista.

 

Hyvän matkaa ennen Iisalmea aloimme katselemaan yöpaikkoja, meillä oli majoitusvaihtoehtoina teltta, riippumatot ja auton takakontti. Kiertelimme pitkin maaseututeitä ja saimme todeta useasti, että siellä missä olisi hyvä yöpyä olikin asutusta liian lähellä. Ilta hämärtyi hyvää tahtia ja homma meni sitä vaikeammaksi, mitä pimeämpää tuli. Löydettiin itsemme kiertelemästä pitkin Sukevan keskustaa tuloksetta ja jatkoimme jälleen matkaa, keskustan jälkeen alkoi näköpiiriin tupsahtelemaan hyviä puskaparkkeja. Vedimme auton sattumanvaraisesti yhdelle metsätien pätkälle, missä maa oli sateen kastelema ja siellä oli jo pimeää. Yhteistuumin päätimme, että nukutaan autossa, näin saamme vielä ainakin aluksi pidettyä teltat ja makuupussit kuivana. Tätä yöpymistapaa me ei oltukaan vielä testattu aiemmin, ehkä olisi kannattanut. Pian huomasimme, että meidän takakonttiin ei mahdu vierekkäin kahta expedin makuualustaa. Niimpä sovimme, että jaamme yhden 65 senttisen makuualustan. Sopu sijaa antaa vai miten se nyt meni. Rehellisesti sanottuna en ole hetkeen nukkunut niin huonosti kuin silloin, mutta oltiinpahan taas yhtä kokemusta rikkaampia.

Seuraavana aamuna heräsimme ajoissa. Miten maisema olikin erilainen aamun valossa. Hentoinen aamu-usva leijaili meitä ympäröivässä metsässä, ilma oli kostean viileää. Oli pakko kaivaa lämmintä villaa päälle, kun kampesimme ulos makuupusseista. Laitoimme aamupuurot porisemaan kaasukeittimellä ja nakattiin puuron koristeeksi sekä mausteeksi mustikat, söimme puuron, pakkasimme auton ja jatkoimme taas matkaa. Seuraava pysähdys olikin Suomussalmella, Hiljainen kansa oli nähtävä.

 

Hiljainen kansa

 

Hiljainen kansa on tilataideteos Suomussalmella. Sen on luonut tanssija-koreografi Reijo Kela osaksi Ilmarin Kynnös-esitystään. Tuhatpäisen turvepääkansan alkuperäinen tarkoitus oli symbolisoida Suomussalmen työttömiä, mutta nykyään se on mystinen porukka, joka muuntautuu Suomen luonnonilmiöiden ja valo-olosuhteiden mukaan. Kansa elää omaa elämäänsä piittamatta ympäröivän luonnon ja säiden muutoksesta.

 

Minulle Hiljainen Kansa edusti väestöä, joka seisoo selkäsuorana ja tukkahulmuten mukautuen ympäröivän luonnon olosuhteisiin keskellä suomalaista luontoa ja perinnemaisemaa. Minulle nämä turvepäät edustivat suomalaisia ja suomalaisuutta. Suomen vaatimatonta väestöä, joka viihtyy omissa oloissaan ja mukautuu meidän luonnon vaihteleviin sääolosuhteisiin ja erilaisiin vuodenaikoihin.

Hiljaisen kansan nähtyämme ajoimme suoraan Kuusamoon. Nälkä oli hirmuinen ja ruokaa oli saatava nopeasti. Löysimme itsemme jälleen ABC-aseman lounaspöydän ääreltä pohtimassa päivän aikataulua. Ruokailun jälkeen kyettiin jonkinlaiseen järkevään ajatteluun, nälkäisenä siihen ei pysty eikä kykene. Totesimme, että emme tule ehtimään Villi festivaaleille valoisaan aikaan, kun vielä välissä oli pätkä tieosuutta, jossa tehtiin tietöitä. Joten valitsimme päivän toiseksi kohteeksi Myllykosken, joka sekin sijaitsee Oulangan kansallispuistossa, mutta reitti sinne on eri kuin Villi festivaalin lähtöpaikalle. Päätös oli hyvä, sillä jälkikäteen kuulimme, että remontissa ollut tie oli rikkonut kymmeniä autonrenkaita.

MYLLYKOSKI

Myllykoskella satoi vettä ja meitä väsytti, edellisen yön takakonttiunet verottivat reissaajia. Väsymys häviää yleensä nukkumalla, joten otimme autossa pienet päikkärit ja odottelimme sateen laantumista. Sadetta ripotteli tasaiseen tahtiin vielä unienkin jälkeen, mutta me päätimme uhmata sadetta ja lähdimme kohti Myllykoskea. Meidän auto oli pysäköity Myllykoskea lähimpänä sijaitsevalle parkkipaikka-alueelle, mistä päästiin helposti vajaan kilometrin kävelyllä koskelle. Vastassa oli vaikuttavat kuohut, jotka kuuluivat jo pitkään matkaan sekä niin monessa kuvassa nähdyt maisemat. En ihmettele, miksi paikka on niin suosittu. Ympäröivä luonto on lumoavan kaunista ja jotenkin mystistä. Ihastuin myös itse myllyrakennukseen, joka toimii kansallispuiston retkeilijöille autiotupana. Ajatus yöpymisestä autiotuvassa houkutti, sillä paikka oli niin tunnelmallinen. Autiotuvan lämmin tunnelma ja hämäryys sekä ikkunoista aukeava koskimaisema olivat parhainta sielunhoitoa. Tällä kertaa keskityimme kuvaamiseen ja jatkoimme Myllykoskelta matkaa Päähkänäkalliolle.

Kuvassa on Kuusamon Myllykoskella sijaitseva kaunis pikkuinen hirsimökki

Nyt on hyvä hetki sulkea tietokone hetkeksi ja palata tähän todellisuuteen. Lokakuun 15. päivän iltaan. Ulkona on jo pimeää ja arkinen pakomatka Kuusamon ensihetkiin on tehty. Laitan nyt veden iltateetä varten tulemaan, lämmitän saunan ja nautin tästä hetkestä. Seuraavana arkisena pakomatkana on luvassa retki Kuusamon Päähkänäkalliolle ja kerron myös siitä, miten tällainen korkeita paikkoja jännäävä selvisi kallion reunalla. Mutta se seuraavaan kertaan!

Heidi Kristiina logo
Valokuvaaja | Mikkeli | Etelä-Savo | Suomi
142994315