Kuvausehdot / Kuvaussopimus, hääkuvaus


Hinta 


Kuvauksen hinta on sovittu hääparin kanssa ennakkoon ja hinta on kirjattuna sähköpostikeskustelussa kuvausehtojen kanssa samassa viestissä. Matkakulut lisätään hintaan. Matkakulut ovat verottajan voimassa olevan hinnaston mukaiset ellei muuta ole sovittu.
Kuvaus maksetaan kahdessa osassa. Ensimmäinen osa laskutetaan, kun asiakas varaa kuvauksen Heidi Kristiinalta tietylle päivälle. Ensimmäinen osa on 30% ja sillä varataan Heidi Kristiina tmi tiettynä päivänä kuvaajaksi. Loppuosa (70%) erääntyy kaksi viikkoa ennen hääpäivää. Jos laskua ei ole maksettu ennen häitä, Heidi Kristiina tmi:lla ei ole velvollisuutta kuvata häitä eikä palauttaa maksun ensimmäistä osaa. 

Tekijänoikeudet ja käyttöoikeudet  


Kaikki tekijänoikeudet säilyvät valokuvaajalla. Asiakas saa maailmanlaajuisen, ikuisen, ei kaupallisen käyttöoikeuden toimitettuihin kuviin, joka periytyy asiakkaan jälkipolville. Asiakas saa julkaista kuvia sosiaalisessa mediassa (kuvaajan nimi mainiten julkaisun yhteydessä), teettää paperikuvia ja muita fyysisiä kuvatuotteita henkilökohtaiseen käyttöön. Kuvien kaupallinen käyttö vaatii erillisen sopimuksen.

Asiakas ei saa muokata toimitettuja kuvia niin, että niiden ulkoasu muuttuu, esimerkiksi instagram- filtterit. Kaikki tekijänoikeudet säilyvät valokuvaajalla. Kuvaaja saa käyttää kuvia yrityksen markkinoinnissa, viestinnässä, yrityksen verkkosivuilla ja näyttelyissä ilman erillistä lupaa ellei tästä kohdasta muuta kirjallisesti sovita.

Kuvauksesta on mahdollista myös tehdä lisämaksullinen NDA-sopimus, jolloin mitään kuvia ei käytetä valokuvaajan työn markkinoinnissa.   

Tyyli 


Valokuvaaja päättää kuvien taiteellisen tyylin vallitsevien olosuhteiden mukaan ja oman harkintansa mukaisesti parhaimman lopputuloksen takaamiseksi. 

Toimitus 


Kaikki kuvat peruskäsitellään, joka tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että ne käydään läpi valotuksen, valkotasapainon, kontrastin ja rajauksen osalta, mutta tarkempi käsittely ja manipulaatio (esim. esineiden poistaminen kuvasta tai ihon tasoittaminen) ei kuulu palveluun. Tarkempi kuvankäsittely on lisäpalveluna 100 €/h.

Heidi Kristiina toimittaa viimeistään viikko häiden jälkeen pienen internet- gallerian dokumentaarisista kuvauksista, josta asiakas pääsee näkemään pienen kollaasin hääpäivästä. Koko päivän vihkimisestä, hääjuhlista ja potreteista kuvia toimitetaan 40-50 kpl / kuvaustunti.

Kaikki valokuvat lähetetään web-gallerian kautta, jos ei toisin sovita. Valokuvat lähetetään kahdessa eri koossa, täysikokoisena sekä Facebookin tukemaan kokoon (2048px). Valokuvat toimitetaan 6-8 viikkoa häiden jälkeen. Kaikki toimitettavat kuvat jälkikäsitellään ja asiakas saa valmiit jpeg-kuvat, raakakuvatiedostoja ei toimiteta asiakkaalle. Kuvat toimitetaan salasanasuojatussa nettigalleriassa.

 
Ruokailu 


Jos asiakas ei järjestä yli 6h kuvauksen aikana ruokailua, pitää siitä tiedottaa vähintään viikko ennen häitä. 

Luvat  


Asiakas vastaa hankkimalla lupia ja tarvittavan luvan kaikkiin paikkoihin, joihin Heidi Kristiina tmi on suorittamassa kuvauksia. 

Kuvien tyyli ja kattavuus 

Asiakas on nähnyt Heidi Kristiinan aiempia töitä, mutta hyväksyy sen, että kuvaustyyli voi muuttua ajan myötä tai olosuhteiden takia. Heidi Kristiina ei takaa, että kuvat ovat tyyliltään samanlaisia kuin aiemmat kuvat. Heidi Kristiina päättää kuvien taiteellisen tyylin vallitsevien olosuhteiden mukaan oman harkintansa mukaisesti. Toimitettavien kuvien valinta on täysin valokuvaajan harkinnassa. Kuvat toimitetaan JPG- formaatissa, kuvien raakatiedostoja ei toimiteta. Asiakkaalla ei ole oikeutta nähdä kaikkia päivänä otettuja kuvia, jos ne eivät valokuvaajan näkemyksen mukaan ole tarpeeksi hyviä teknisesti tai taiteellisesti. Johtuen häiden nopeatempoisesta luonteesta ja vieraiden arvaamattomista liikkeistä, mitään yksittäistä tapahtuma ei taata kuvattavan. Heidi Kristiina tmi ei ole korvausvelvollinen, jos jotain tiettyä tapahtumaa ei ole ikuistettu. 

Valokuvien säilytys 


Valokuvaaja on velvollinen huolehtimaan kuvien huolellisesta varmuuskopioinnista. Varmuuskopiointivelvollisuus päättyy 6kk kuvaustapahtuman jälkeen 


Peruutusehdot

 
Kuvaussopimus on sitova. Asiakkaalla on oikeus purkaa kuvaussopimus kirjallisesti ennen häitä. Heidi Kristiina tmi:llä ei sopimuksen purun jälkeen ole mitään velvollisuuksia asiakasta kohtaan, eikä mitään jo maksettuja rahoja palauteta, koska Heidi Kristiina tmi kieltäytyy kaikista muista päivää koskevista työtarjouksista.

 
Heidi Kristiinalla on oikeus purkaa sopimus, jos asiakas hyväksyy sopimuksen purkamisen kirjallisesti TAI yksipuolisesti vain jos tulee ylitsepääsemätön este. Ylitsepääsemätön este tarkoittaa sellaista tilannetta, jota ei voi ennakoida ja jonka takia Heidi Kristiina ei fyysisesti pysty kuvaamaan häitä esimerkiksi vakavan loukkaantumisen takia. Esteen sattuessa Heidi Kristiina auttaa  järjestämään korvaavan kuvaajan hääpäiväksi, kuvaaja ei voi kuitenkaan taata korvaavan kuvaajan löytymistä, sillä valtaosa hääkuvaajista on varattuina hääkuvaussesongin aikaan. Kuvauksen peruuntuessa kuvaajan toimesta, on hän velvollinen palauttamaan kaikki maksetut rahat.

Jos asiakas vaihtaa hääpäivää, ei mitään maksettuja maksuja palauteta. Samalla varausmaksulla voidaan hääkuvausta siirtää uuteen ajankohtaan saman kalenterivuoden sisällä, mutta ei esim. seuraavalle kuvaussesongille. Siirto uuteen ajankohtaan edellyttää myös, että valokuvaaja on vapaana uutena ajankohtana.

 
Sovellettava laki ja erimielisyyksien ratkaiseminen

 
Tähän sopimukseen sovelletaan Suomen lakia. Sopimuksesta aiheutuvat erimielisyydet pyritään ratkaisemaan sovittelemalla. Viime kädessä erimielisyydet ratkaistaan Etelä-Savon käräjäoikeudessa. Sopimuksen lisäykset ja muutokset Kaikki lisäykset ja muutokset sopimukseen on tehtävä kirjallisesti

error: Kuvat ovat tekijänoikeuden alaista materiaalia ja niiden kopiointi on kielletty!